10.11.2025 Omavalvontaohjelman ja –suunnitelman toteutumisen seurantaan perustuvat havainnnot

Lokakuussa 2025 tehtiin omavalvonnan toteutumista koskeva seurantakysely Poutapolun työntekijöille. Aiheena oli omavalvontaohjelman ja omavalvontasuunnitelman ja niihin liittyvien käytäntöjen tunnettuus sekä dokumentoinnin laatu. 

Kyselyyn vastasi 96 Poutapolun työntekijää, mikä oli kahdeksan enemmän kuin vuotta aiemmin. 

1. Vastaajista 98 % tiesi, mikä on omavalvontasuunnitelma ja mistä se löytyy omassa yksikössä/alueella. 

2. Vastaajista 80 % kertoi, että omavalvontasuunnitelmasta on kerrottu perehdytyksen yhteydessä ja vastaavasti 20 % vastasi tutustuneensa siihen myöhemmin työsuhteen aikana. Lukemat paranivat viitisen prosenttia viime vuodesta. 

3. 77 % vastaajista kertoi tietävänsä, milloin ja missä tilanteissa omavalvontasuunnitelmaa päivitetään, vastaavasti 23 % vastasi, ettei tiedä. 

4. Vastaajista 75 % vastasi omavalvontasuunnitelman käytäntöjen toteutuvan työssään, 17 % vastasi käytäntöjen toteutuvan osittain ja 8 % vastasi, ettei osaa sanoa. Lukemat paranivat muutaman prosentin viime vuoden kyselystä. 

5. Vastaajista 26 % vastasi, että omavalvontasuunnitelma tukee asiakkaan turvallisuutta ja arkea erittäin hyvin, 68 % mukaan hyvin, 4 % mukaan kohtalaisesti, 1 % mukaan huonosti tai ei lainkaan. Jakauma noudatteli viime vuoden tuloksia kuitenkin siten, että useampi koki omavalvontasuunnitelman tukevan asiakasturvallisuutta hyvin tai erittäin hyvin. 

6. 96 % vastaajista vastasi, ettei ole kohdannut tilanteita, joissa omavalvontasuunnitelmaa ei olisi noudatettu. 4 % kertoi kohdanneensa sellaisia tilanteita. Avointen vastausten (4 kpl) mukaan poikkeamissa oli kyse esimerkiksi siitä, että dokumentointi ei ollut riittävän laadukasta, lääkeseurannassa oli ollut puute ja avopalveluissa oli ollut haastetta sijaisen nimeämisessä. Prosentit paranivat kahdella viime vuoteen nähden. 

7. 70 % vastaajista tiesi, mitä omavalvontavastuita hänellä on työntekijänä, 28 % tiesi osittain ja 2 % kertoi, ettei tiedä. Tämän osa-alueen osalta tulokset heikkenivät selvästi, n. 15 %:lla viime vuoden kyselystä. 

8. 80 % vastaajista kertoi saaneensa selkeät ohjeet toimia, jos havaitsee laiminlyöntejä tai puutteita omavalvontaan liittyvissä käytännöissä. 20 % vastasi, ettei ole saanut ohjeita. Myös tämän kysymyksen osalta tulokset heikkenivät, 5. %, viime vuodesta. 

9. Uutena kysymyksenä mukana oli vuoden 2025 aikana jalkautettu laatupoikkeamailmoitus. Laatupoikkeamailmoituksella ilmoitetaan matalalla kynnyksellä asiakastyössä tapahtunut laatupoikkeama laatutyöryhmälle, joka käsittelee ilmoituksen, varmistaa asianmukaisen toiminnan, antaa palautteen ja ennaltaehkäisevästi ohjeistaa koko Poutapolkua välttämään vastaavia tilanteita. 

73 % henkilöstöstä vastasi tietävänsä, miten laatupoikkeamailmoitus tehdään ja vastaavasti 27 % vastasi, ettei tiedä, miten se tehdään. 

6 % oli tehnyt laatupoikkeamailmoituksen ja 94 % ei ollut tehnyt sitä. 

10. Uutena kysymyksenä kysyttiin näkemystä dokumentoinnin tasosta Poutapolussa. 87 % vastasi dokumentoinnin tason olevan hyvä tai erittäin hyvä. 13 % vastaajista koki dokumentoinnin tason kohtalaiseksi. 

90 % vastaajista koki saaneensa laadukkaan dokumentoinnin tueksi riittävästi tukea ja perehdytystä ja 10 % ei kokenut saaneensa tukea riittävästi. 

72 % vastaajista oli osallistunut Poutapolun sisäisiin dokumentointikoulutuksiin, 28 % ei. Dokumentointikoulutukset saivat avoimissa vastauksissa myönteisiä palautteita sisällöstä ja koulutusotteesta. Muutamassa vastauksessa toivottiin lisää konkretiaa sekä omaa koulutusta avo- ja sijaishuollolle. 

Yhteenveto ja johtopäätökset tuloksista

Kyselyn mukaan omavalvontasuunnitelman tunnettuus on jatkunut Poutapolussa hyvällä tasolla ja uskomme, että se on jatkanut juurtumistaan osaksi arjen toimintoja. Vastausten mukaan Poutapolun toiminnassa noudatetaan omavalvontasuunnitelmaa. 

Kehityskohtina kyselyn perusteella jalkautetaan seuraavia asioita:

Lisätään keskustelua henkilöstön kanssa siitä missä tilanteissa omavalvontasuunnitelmaa tulee päivittää. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, että omavalvontaan liittyvät vastuut tulevat kaikille Poutapolussa työskenteleville vielä paremmin tutuksi. Samassa yhteydessä kerrataan läpi ohjeistusta laiminlyöntitilanteissa. Edelleen jatketaan sisäisen laatupoikkeamailmoituksen käytäntöjen jalkautusta, jotta se tulee yhä useammalle tutuksi. 

Jokainen alue/yksikkö saa kyselystä omat tuloksensa ja päivittää sekä raportoi alueen/yksikönomavalvontasuunnitelmaa niiden pohjalta.

Kysymyksiä?

Lähetä viesti osoitteeseen info@poutapolku.fi niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.